Tasapainon tarkays erityisherkka

Erityisen tärkeää erityisherkkänä on löytää tasapaino elämän eri osa-alueilla

Olen itse huomannut kuinka tasapainon tärkeys erityisherkän elämässä korostuu tavallisiin ihmisiin verrattuna. Huomioi mm. seuraavat osa-alueet omassa elämässäsi:

  • riittävä lepo ja palautuminen
  • oma aika ja hiljaisuus
  • ylimääräisten aistiärsykkeiden ja
  • stressin karsiminen
  • oikeanlainen seura
  • keholle sopiva liikunta
  • sopiva ruokavalio ja
  • juomat (kofeiini pitoiset juomat ja alkoholi eivät kaikille ole hyväksi)
  • oman vireystilan tunnistaminen
  • ja erityisesti omien tarpeiden huomioonottaminen

Silloin kun elämä on kaikin puolin balanssissa, niin kaikki on hyvin. Virtaa riittää ja elämä hymyilee.

Unen tarve

Erityisherkkä ihminen voi tarvita enemmän unta, kuin tavallisella hermojärjestelmällä varustettu henkilö. Tämä on hyvin yksilöllistä.

Päiväunet mahdollisuuksien mukaan ovat ihan jees, mikäli ne eivät häiritse yöuniasi.

Vaikka ihminen pärjää jonkin aikaa lyhyemmilläkin unilla. Niin pidempään jatkuneet liian lyhyet unet, voivat vaikuttaa vireystilaasi laskevasti ja asiat saattavat alkaa unohtumaan. Se voi vaikuttaa myös keskittymiskykyysi ja mielialaasi laskevasti.

Erityisherkkää kuormittavat tilanteet

Erityisherkkä kuormittuu usein isoissa ihmisjoukoissa esim. kaupassa tai yleisötapahtumissa. Tämän aiheuttaa monet eri tekijät: melu, kirkas valaistus, toisten ihmisten energiat ja ilmapiiri. Tosi moneen erityisherkkään vaikuttaa hyvin paljon muiden ihmisten energiat. Varsinkin ,jos ne ovat negatiivisia. Tällaisen ihmisen seura voi saada sinut tuntemaan itsesi tosi väsyneeksi ja ahdistuneeksikin.

Itse olen kokenut hyväksi vaihtehdoksi käydä kaupassa muuna, kuin ruuhka aikana. Ja usein yritän tehdä viikon ostokset yhdellä kertaa, jotta säästän itseäni ja omia voimavarojani.

Palautuminen

Muistathan varata riittävästi aikaa palautumiseen, niin työpäivän jälkeen, kuin minkä tahansa muun ylimääräisen menon jälkeen. Silloin voit paremmin ja olosi pysyy kaikin puolin hyvänä.

tasapainon tarkeys erityisherkan elamassa2

Oma aika ja hiljaisuus

Mikä on se sinulle sopiva tapa viettää omaa aikaa? Haluatko käpertyä peiton alle lukemaan oikein hyvää kirjaa, maalaatko vai lähdetkö kävelylle luontoon?

Jokaisella on varmasti joku asia, jonka tekemisestä nauttii. Ota näitä hetkiä itsellesi säännöllisin väliajoin. Varsinkin silloin on hyvä pysähtyä, kun huomaat vauhdin kiihtyvän tai itsesi olevan väsynyt.

Keskity sellaisiin asioihin elämässäsi, jotka antavat sinulle voimaa, eivätkä vie niitä.

Opettele sanomaan EI

Oletko sinä se, joka huolehtii ensisijaisesti kaikkien muiden hyvinvoinnista? Haluat, että kaikilla on hyvä olla, unohtaen siinä sivussa oman hyvinvointisi?

Haluan muistuttaa sinua, että sinä olet ensisijaisesti vastuussa omasta itsestäsi ja omasta hyvinvoinnistasi. Sinun ei tarvitse vastata kaikkien maailman ihmisten hyvinvoinnista ja onnellisuudesta. Etkä sinä sitä oikeasti edes pysty tekemään, vaikka kuinka haluaisit.

Sinun ei tarvitse tehdä ja hoitaa sellaisia asioita, joita et oikeasti halua. EI:n sanomisessa ei ole mitään väärää. Sinä voit tehdä sen lempeydellä ja rakkaudella toista kunnioittaen. Sinulla on täysi oikeus kieltäytyä sellaisesta, mitä et halua tai jaksa tehdä.

Muista, ettet sinä ole vastuussa toisten tunteista! Jos toinen loukkaantuu jostakin, niin se on hänen tunteensa. Joka kumpuaa hänen kokemuksistaan ja ajatuksistaan. Tunteet ovat vain tunteita. Toisen tunnereaktiot eivät oikeastaan liity sinuun millään tavalla.

Valitse seurasi tarkoin

Olet varmasti huomannut, kuinka joidenkin ihmisten seura saa sinut täysin uuvuksiin. Kun taas toisten seurassa olo on keveä ja iloinen.

Suosittelen sinua välttämään mahdollisuuksien mukaan niiden ihmisten seuraa, jotka saavat sinun omat energiasi laskemaan. Ja vastaavasti suosimaan heidän seuraansa, jossa on hyvä olla.

Tasapainoilua sopivan liikunnan ja sen määrän suhteen

Millainen liikunta sitten on sopivaa? Se minkä tuntuu juuri sinusta hyvältä. Voi olla, että kovaa kehollista kuormitusta vaativat liikuntamuodot eivät ole niitä parhaita. Joidenkin erityisherkkien keho stressaantuu liian raskaasta liikunnasta ja väsyy loppujen lopuksi vaan enemmän.

Silloin liikunnasta saatava hyvänolontunne ja hyöty jäävät kokematta. Ja keho vaan kuormittuu enemmän.

Jos et tällä hetkellä harrasta mitään, niin kannattaa aloittaa jostakin lempeästä liikunta muodosta. Kävely ja jooga voisivat olla hyviä vaihtoehtoja. Paras asiantuntija kuitenkin olet sinä itse. Kokeilemalla ja kuulostelemalla omia tuntemuksiasi, löydät juuri sinulle sopivan liikunta muodon.

Myös liikunta kertojen määrällä on suuri merkitys erityisherkän hyvinvoinnissa. Voit kokeilla mikä sinulle on sopiva määrä. Se voi olla vaikka kaksi tai neljä kertaa viikossa. Tämäkin voi vaihdella muiden elämää kuormittavien tekijöiden muuttuessa.

tasapainon tarkeys erityisherkan elamassa1

Myös se mitä syöt ja juot vaikuttaa erityisherkkään usein voimakkaammin

Erityisherkkä voi olla herkkä myös ruokien lisäaineille, sekä kofeiinille ja alkoholille. Suosittelenkin syömään mahdollisimman puhdasta ruokaa. Sekä kuulostelemaan omaa kehoa, kuinka kofeiini tai alkoholi vaikuttaa juuri sinulla. Jos sinulle tulee rytmihäiriöitä, käsien vapinaa, unensaantisi / unenlaatusi heikentyy tai tuntuu, että käyt kierroksilla juotuasi esim. kahvia, niin voisi olla hyvä ainakin vähentää sitä.

Oman vireystilan tunnistaminen ja siihen vaikuttavat asiat

Kiinnitä huomiota niihin asioihin, jotka laskevat vireystilaasi. Karsi niitä tarvittaessa ja mahdollisuuksien mukaan. Keskity sen sijaan asioihin, jotka tuovat sinulle hyvää energiaa.

Jos koet itsesi väsyneeksi, niin ota hyvällä omallatunnolla aikaa itsellesi rentoutumiseen ja lepäämiseen. Se on parasta mitä voit itsellesi tehdä.

Click here to subscribe

Omien tarpeiden huomioon ottaminen

Ei ole itsekästä huomioida omia tarpeitaan ja laittaa niitä etusijalle. Se on itsensä arvostamista ja rakastamista. Silloin pidät itse itseäsi tärkeänä ja haluat itsesi voivan hyvin.

Ja silloin kun sinä voit hyvin, niin sinä olet paljon suuremmaksi iloksi myös muille. Jos taas väsytät itsesi laittamalla kaikki muut oman hyvinvointisi edelle, niin silloin sinusta on oikeasti paljon vähemmän iloa.

Muista siis tasapainon tärkeys erityisherkän elämässä!

Uskalla arvostaa ja rakastaa itseäsi! Sinä olet ansainnut sen!

Sinua saataisi kiinnostaa myös:


0 kommenttia

Mitä mieltä olet? Kommentoi, niin jutellaan lisää...